Kiitos

On todettu, että koirat piristävät ihmisen arkea. Tänään löysin laatikostani listan, jonka olin kirjoittanut vuoden 2008 heinäkuussa. Luettelossani ynnäsin opintojeni keskeyttämisen ja välivuoden pitämisen hyödyt ja haitat.

Oprin ja Quitan nimet vilahtivat paperilla kahteen otteeseen. Helsinki-osiossa ne olivat miinuksella ja välivuosi-puolella plussien joukossa.

Valitsin välivuoden.

Minulle Opri ja Quita ovat olleet tukipilareita elämässäni. Ilman niitä olisin pärjännyt. Mutta – ilman niitä olisin monta kokemusta köyhempi. On latteaa tuumata koiriensa olevan parhaita ystäviään. Ystäviäni Opri ja Quita silti ovat.

Ensimmäistä kertaa Brinskin nyörissä -blogini olemassaolon aikana en tiedä, mitä sanoa. En osaa kuin kiittää.

Kiitos. Kiitos siitä, että olet viihtynyt seurassamme.

Tämä on Brinskin nyörissä -blogin 199:s postaus. Syksyn kynnyksellä päätin sen olevan viimeinen. Elokuussa kävimme Oprin kanssa tapaamassa eläinlääkäriämme, joka arveli, ettei Oprin sydämestä kuulunut mitään tavallista. Vuosia hän ei osannut ennustaa.

Itkin. Minä en itke koskaan.

Niin.

Kolme vuotta sitten olin Brinskin nyörissä. Ehkä olen edelleen. Jos jotain olen oppinut, olen oppinut sen, ettei elämää voi käsikirjoittaa. Minä en henno avautua kaikelle kansalle hiipuvasta koirastani. Minun mieleni ei kestä sellaista. Sairausblogeilla on oma sijansa bittimaailmassa, mutta Brinskin nyörissä -blogin tyyliin sellainen ei istu.

Kaiken kerrotaan kestävän aikansa. Koskaan kukaan ei mainitse sitä, milloin aika loppuu.

Minulla tulee ikävä Brinskiä ja Whitaa.

Esa Koivuranta

P.S. Vielä yksi video. Se olkoon omistettu Oprille. Kuumakatariinalleni.

Kuin kaikki olisi sanottu

Aloitin maanantaiaamuni agilityharjoituksilla. Mukana oli S, M, Jente ja Rumi. M-anoppini on ensimmäistä kertaa luonamme Tampereella. Ei – emme vieneet M:ää katsomaan paikallisia nähtävyyksiä. Me veimme hänet katsomaan tamskilaista agilityhallia.

Outo perhe.

Rumi on hassu koira. Olemme ohjanneet sitä sekä että. Välillä puikoissa on ollut Ässä ja välillä minä. Rumille on se ja sama, kumpi meistä radalla juoksee. Ei sitä kiinnosta.

Rumi on erilainen ohjattava kuin Brinski ja Whita. Rumi tarvitsee tilaa. Minulla on paha maneeri rynniä hurttieni tielle. Siksi olemme harkanneet vain ja ainoastaan takaleikkauksia. Tahdon, että Rumi painattaa eteenpäin. Toistaiseksi tavoitteeni on pitänyt pintansa. Harmi vain, että Rumi painattaa sinne, minne sattuu. Useimmiten esteiden ohitse.

Sain treenata myös Jenten kanssa. Jente on yksi, suuri ja sulava, agilityautuus. Kun sen kanssa valssaa, se kyllä kääntyy, mutta on jatkanut jo matkaansa siinä vaiheessa, kun itse on vasta valinnut seuraavan suuntansa. En ole aiemmin nähnyt Jenten kaltaista cavalieria. Nopeampia olen nähnyt, mutta en tuollaista yksikaistaisella raiteella kulkevaa.

Taannoin teimme päätöksen. Osallistumme ensi heinäkuussa Lappeenrannassa pidettävään Agirotu-tapahtumaan. Oli meillä vapaata, tai ei. Skaba uhkaa paisua käsistä. Brinskin kanssa otamme osaa raihnaisten Chirpy-cavalierien rotujoukkueeseen. Whitalla pyrin kooikertiimiin. Rumi puolestaan tehnee agilitydebyyttinsä perhejoukkueessaan, toivottavasti.

Agility on kiva harrastus. Se on kivaa ehkä siksi, ettei odota tulevaisuudeltaan yhtikäs mitään. Jokainen koettu asia sujahtaa plussalokeroon.

Jäämaa

Perjantaina aamuhämärällä hyppäsimme Brinskin ja Whitan kanssa punavalkean junan kyytiin. Otimme äkkilähdön kohti Kemiä. Oli sellainen tunne. En suunnitellut reissuamme liiemmin etukäteen.

Brinski käyttäytyi lemmikkivaunussa siten, miten hemmotellun lelukoiran kuuluu käyttäytyä. Se isotteli rottweileria muistuttavalle matkatoverillemme. Brinskillä on jalo taito nolata minut. Uskon, että piirre pysyy voimissaan niin kauan kuin Brinskissä henki pihisee. Whita oli oma, kiltti itsensä. Whita ja Whitan maha viihtyivät Valtion Rautateillä.

Pohjoisessa treffasimme sukulaisiamme. Jossain välissä, kaiken hälinähäppeningin keskellä, teimme leirimme Maksniemen-kesämökillemme.

Perämeri oli jäässä. Ripustin kamerani kaulaani.

Äiteeni mielestä Whitan vatsassa on pentuja viidestä kahdeksaan kappaletta. Whita on turvonnut melkoisesti. Kun olemme metsässä, se ei karkaa omille reiteilleen.

Pikavisiittimme on ollut kiireinen. Mitä muuta voi olettaa, kun käy kotikonnuillaan kolme kertaa koko vuoden aikana. Mutta. Minä en yksinkertaisesti viihdy Meri-Lapissa. Olen iloinen, että ymmärsin lähteä Kemistä silloin, kun siihen oli mahdollisuus. Kemi masentaa.

Tänään lauantaina autoilimme Ouluun. Äitini kilpaili Sinkku-kooikerinsa kanssa. Anoppini hurvitteli Super-Vuokon kera. Nollia ei tullut, mutta vauhtia riitti. Vuokko on ehdottomasti Suomen nopeimpia medikoiria. Hillitön menijä.

Illansuussa Sinkku sanoi: "Yllätys!" Lattialla oli veritippa.

Pirkanmaalle lähtee Brinskin ja Whitan sijasta Sinkku. Toivotaan, että Sinkku pyöräyttää helmikuussa maailmaan lootallisen kooikereita, eikä sheikereitä. En mene takuuseen Rumista.

Brinski ja Whita palaavat Tampereelle kahden viikon kuluttua. Akkainvaihto suoritetaan Seinäjoella itsenäisyyspäivän agilitykisoissa.

Kohta on joulukuu. Pitäisi alkaa fundeerata ensi kesän työkuvioita. Vastahan tässä runoiltiin selkä vääränä.

Mustaa, ruskeaa ja valkoista

Suosittelen luettavaksi.

Narttuni on tiineenä, koska...

Whitan astutuksesta on nelisen viikkoa aikaa. Kysyin kaikkitietävältä oraakkeliltani, mitkä ovat nartun tiinehtymisen ensioireita. Oraakkelini vastasi.

1. Outo käytös. Väsymys.

Kyllä. Whita nukkuu ja on rauhallinen. Kuluneen kuukauden varrella W ei ole irvistänyt kenellekään. Eikä haukkunut jäädessään yksin. Eli: kuinka kooikeri rauhoitetaan? Antakkee se äidillenne toviksi, ja astuttakkee se. Minun puolestani Whita saisi olla aina tiineenä.

2. Nisät turpoavat.

Ehkä. Whitan nisät ovat jokseenkin punakammat kuin aiemmin. Ehkä... Narttuni on ehkä kantavana.

3. Ruokahalu vähenee, tai sitten se kasvaa.

Öhöm. Whitan ruokahalun muutoksista on paha sanoa juuta tai jaata, koska Whitan ruokakuppi tyhjenee, edelleen, prikuulleen viidessä sekunnissa. Olen kellottanut.

4. Saattaa oksentaa.

Ei. Ei, se ei ole oksentanut. Ykköskohdan oudosta käytöksestä tuli sen sijaan mieleeni, että Whita on pidätellyt pissojaan ja kakkojaan. Viikko sitten ulostelakko saattoi kestää 24 tuntia. Kosteat ja niljakkaat syyskelit ällöttivät Whitaa, eikä se tohtinut astua jalallakaan lähipusikkoomme. No, joskus sen sentään oli avattava röörinsä, ja röörinsä se avasi silloin, kun tulin luennolta ja lähdin käyttämään hurttiani iltapäivälenkillä. Aamulla ja illalla Whita piti koipensa visusti yhdessä. Onneksi häröily on ohitse.

Jatkan. Enää en höpise omiani.

5. "Massukka kasvaa."

Whita on päässyt laihtumaan. Taas. Olen yrittänyt pitää sitä rasvalinjalla, mutta... Joo-o. Kumminkin, Whitan maha on pyöristynyt. Toki pyöristyminen voi johtua siitä seikasta, että olen tiiraillut Whitan mahaa vasta sen jälkeen, kun Vee on syönyt iltapalansa. Hmm.

= Yks plus yks.

Neljä viikkoa on lyhyt aika. Oraakkelini mukaan nartun tiinehtymisen ennusmerkit ovat näkyvillä vasta viidennen raskausviikon jälkeen. Kaikki edellä mainitsemani enteet voivat viitata myös valetiineyteen. Who knows.

En usko, että Whita on paksuna. Se olisi hullunkurista. Astutus oli niin iisi keikka.

Kyttääminen goes on.

194.

En mahda itselleni mitään, mutta minusta on aivan yltiömäisen kivaa mennä nykyisin treenaamaan agilitya. Rumi on hauska veikko. Ei siitä välttämättä tule kaikkien aikojen nopeinta soopeliselttiä, mutta ei siitä edes tarvitse tulla. Rumi kulkee samalla sykkeellä joka ikinen kerta, ja se riittää minulle.



Noin muutoin Rumi on ollut äärettömän huisi pentu. Se ei ole ollut lainkaan eroahdisteinen, eikä se hauku missään muualla paitsi agilityradan reunalla. Rumi leikkii – koska tahansa ja millä tahansa. Rumi muistuttaa hyvin paljon Brinskiä. Se ei osaa käyttäytyä hihnassa, ja se luulee, että on ihan ookoo rynniä ulko-ovesta pihamaalle ensimmäisenä, ennen minua. Ehkä siksi olen myytyä miestä.

Rumi on kuulemma leimautunut paremmin minuun kuin S:ään. Ässän mielestä. Tämän vuoksi:

Niinpä. Minä haisen, ja Rumi rakastaa hajusteisia kenkiäni. Se ei tuhoa niitä kokonaan; se vain nuolee niitä. Ässän kenkiin Rumi ei ole koskaan koskenut. Ei koskaan.

Rumi täyttää puolentoista viikon kuluttua kahdeksan kuukautta. Joko uskaltaisi tuulettaa mediseltin puolesta? Tuskin Rumista enää maksikoiraa kasvaa, vaikka ennusmerkit olivat melkoiset. Rumi oli suurin pentu, jonka olin kuunaan päivänä nähnyt. Kerrassaan valtava.

Rumi on persoona. Vähän niin kuin Brinski.